KUVA

KUVA

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Suunnitteluhommia, Vol 1

Ihana työkaverini otti minuun yhteyttä reilu viikko sitten ja kertoi, että nyt olisi se hetki, kun saisin tehdä suunnitelman hänen tyttärensä asuntoon:) 
Olin jossain vaiheessa kertonut opiskeluistani ja halustani auttaa, jos tarvetta tulee... Onnekseni ihanainen Susanna muisti mut! Vaikka nyt kyllä jännittää;)

Susannan tytär, 17vee muuttaa ihka uuteen Miia Matilda kotiin, jossa tarjotaan mm. autettua asumista ympärivuorokautista tukea tarvitseville autisteille tai kehitysvammaisille nuorille ja nuorille aikuisille.

Rakennus on siis vastavalmistunut ja minun  työni on suunnitella Alinan asuntoon (25m2) sisustus / kalustus.
Paikanpäällä oltiin maanantaina Susannan kanssa. Mittailtiin ja mietittiin:) Alina on vauhdikas,taitava ja aurinkoinen tyttö, joka pitää mm. keltaisesta ja selkeistä muodoista. Tykkää vaatteista ja musiikista:) 

Asunnossa on tummahkon ruskea laminaattilattia. Maalatut, sävytetyn valkoiset seinät, tehosteena yksi hieman mudan värinen seinä, valkoinen katto, valkoiset peiliovet sekä ikkunanpuitteet.
Asunnossa myös oma wc, 5m2 ja kiinteät vaatekaapit.



Nyt sitä suunnitellaan ihan oikeata kohdetta. iiiks!
Pitäkäähän peukkuja! :)


6 kommenttia:

  1. Waaauuuu!!! Ihanaa !! Pääset tositoimiin.
    Olen satavarma, että Alinalle tulee hyvät ja kauniit oltavat :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti♥

    Toivotaan, että oot oikeassa ;)

    VastaaPoista
  3. Voi eikä miten mahtava juttu! Tsemppiä koitokseen, hyvin sä siitä selviät! :) Jään innolla odottelemaan lopputuloksia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jenna:)
    Tuloksia tulossa aika pian, on aika kiirus aikataulu - jaiks!

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavaa Merita! Tosi kiva päästä näkemään lopputulosta sitten ja varmasti on motivoivaa suunnitella ihka oikeaa kohdetta. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Jenni!

    On kyllä ihan erilainen motivaatio, mutta jännittää aika kovin ;)

    Tänään käytiin vielä uudelleen mittailemassa, kun asunto vaihtuikin peilikuvaksi, kaikessa hässäkässä unohdin ottaa kuvia:/ Mutta siis samanlainen asunto peilikuvana;)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa <3