KUVA

KUVA

maanantai 4. toukokuuta 2015

Hassu juttu!

Eksyinpä ihan sattumalta tänne oman blogini puolelle.:D
Tutun näköisiä kuvia muutamassa viime postauksessa, 
mutta enhän minä tänne ole mitään pitkään aikaan lisäillyt! 
Yksi kolmesta tyttösestäni sen sijaan on.:) 
Neiti 6vee on ilmeisesti sitä mieltä, 
että äitin olisi aika alkaa herätellä blogia eloon.:D

Kokeillaan onnistuuko.:)
Täällä elellään edelleen kotiäidin tavallista arkea, 
koitetaan saattaa opintoja loppuun, 
perehdytään vielä enemmän hyvään oloon
 ja puhtaaseen ruokaan.
Odotetaan kevään lämpöä ja kesän helteitä♥

Tänään herkutellaan tällä ihanalla ja terveellisellä " Taikurin kakulla".


Kakun resepti on mahtavasta Maria Lönnqvistin kirjasta:
RAAKALEIPURIN PARHAAT KAKUT.
Kannattaa ehdottomasti hankkia, jos vähänkin raakakakkuihin hurahtaa.:)


Ihanaa alkanutta keväistä viikkoa♥


2 kommenttia:

  1. Raakakakun teko olis mulla seuraavaksi kiikarissa, mutta vielä en oo ihan niin vakuuttunut omista taidoistani (ja tehosekoittimen tehoista..), että olisin uskaltautunut kokeilemaan.
    Olisko sulla joku pomminvarma suosikki? Sellanen, joka onnistuu varmasti, mutta myös maistuu mielellään täydelliseltä, eikä liian "jytyltä"? Eiks ollutkin helppo kysymys :D

    VastaaPoista
  2. Aikaa on taas pikkasen vierähtänyt ja saattaapi olla, että oot jo ehtinyt raakakakun leipoa, mutta tässä tulee aivan mahtavan kesäisen mansikkakakun ohje♥ Ja kyllä, tämä on helppo ja niiiiiin ihana ja maistuu ihan varmasti kenelle tahansa! Kokemusta on!

    " mansikkainen juustokakku"

    Pohja
    3dl manteleita tai muita pähkinöitä, mantelit mun mielestä tähän parhaita!
    200g luumuja / taateleita (alkuperäisessä ohjeessa aprikooseja)

    Täyte
    5dl cashew-pähkinöitä (liotettuna mieleellään yön yli)
    2 kypsää banaania
    n. 4-8rkl vettä
    1-2rkl hunajaa
    1tl kanelia
    1tl aitoa vaniljaa
    1l mansikoita

    Valmista ensin pohja: murskaa mantelit karkeaksi rouheeksi ja pilko kuivatut hedelmät ja lisää manteleiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi tehosekoittimella, (massa saa olla rouheista, kunhan saat siitä muotoilta pallon ja pysyy kasassa, mantelit ja luumut tms saa sieltä siis näkyä ja tuntua!)
    Painele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi!

    Valuta liotetut cashew-pähkinät ja kuivattele hieman, jos jaksat.:) "Blendaa" cashew-pähkinät, pilkotut banaanit,muutama ruokalusikallinen vettä, hunaja, kaneli javanilja tasaiseksi massaksi! Tässä pitää olla kärsivällinen ja tosiaan lisäillä sitä vettä tarpeen mukaan, jotta massasta tulee ihanan kermaista ja sileähköä.
    Kaada puolet täytteestä pohjan päälle ja laita taas pakkaseen jäähtymään. Loppuun massaan lisäät mansikat ja blendaat tasaiseksi (jos käytät pakastemansikoita, sulata "varoen" ja valuta ylimääräinen neste pois ennenkuin sekoitat massaan!)
    Kaada mansikkamassa kakun päälle ja laita pakkaseen jäähtymään VÄHINTÄÄNkahdeksi tunniksi! Muista ottaa se kuitenkin huoneenlämpöön sulamaan ennen herkuttelua, jotta täyte ehtii pehmentyä.

    Tässä tämä ja ihan superhyvää!!!
    Laitan tästä vielä vaikka erikseen päivityksen, jos et tätä täältä huomaa!:)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa <3