KUVA

KUVA

torstai 18. huhtikuuta 2013

Sadepäivän puuhia

Täällä sairastetaan:( 
Siitä syystä ollut hieman hiljaisempaa päivityksien osalta!
Uloskaan ei olla päästy muutamaan päivään:/ Mutta eipä sekään niin haittaa, kun tuota vettä on ainakin täällä satanut saavista kaatamalla jo pari päivää!

Onneksi sisälläkin on paljon tekemistä!:)



Ihania tunnustuksiakin olen saanut<3
Ihanainen Jenna Pieni onnenpesä-blogista muisti minua kaunis blogi-tunnustuksella♥
 Kaunis kiitos Jenna♥ 
Todella ihana yllätys♥

Tunnustuksessa on ideana kertoa kahdeksan asiaa itsestään 
ja jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksaan blogiin.
Kirjoittelen näitä tunnustuksia myöhemmin, viimeistään viikonloppuna ja laitan tietysti myös eteenpäin!:)



Toinen tunnustus tuli ihanalta Stella Vanilja-blogin Seijalta♥
Kaunis kiitos Seija, yllätys oli tosi mieluinen!♥
Tämänkin vastailemiseen ja eteenpäin laittamiseen palailen myöhemmin,
 mutta viimeistään siis viikonloppuna!:)

I love your blog-tunnustuksen pelisäännöt
1) kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi
2) kiitä linkin kera bloggaajaa , joka tunnustuksen myönsi
3) Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin


Mukavaa torstain jatkoa kaikille♥




10 kommenttia:

  1. Parantumista teille! :-)

    Vettä sataa kyllä ihan saavista. Aamu oli niin aurinkoinen mutta äkkiäkös tuo vaihtuu.

    Mukavaa iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, parempaan päin ollaan onneks menossa!:)

      Kivaa perjantaita!<3

      Poista
  2. No onpas tylsää, jos taas tarvii sairastaa.
    Mutta tunnustukset piristää. Onnittelut niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin tylsää!:( Mutta onneks nyt alkaa jo helpottamaan!

      Kiitos, tunnustuksista tuli kyllä niin hyvä mieli!:)

      Poista
  3. ♥ Onnea tunnustuksesta ja oikein pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Ihanan pirteitä kuvia taas! :) Onnea tunnustuksista ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti voitte jo paremmin! Täällä sairastetaan vuorostaan... :P

    Haaste odottelee blogissani... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt onneks parempia, nyt vuorossa minä:(

      Pahan haasteen heitit;)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa <3